Alkuperäinen puuikkuna on arvokas osa talon historiaa ja energiataloutta
Ikkunaremontteja pohtiessa yleinen ratkaisu on vaihtaa kaikki vanhat ikkunat uusiin tehdasikkunoihin. Usein 1920–1960-luvuilla rakennetut alkuperäiset puuikkunat ovat kuitenkin rungoltaan yhä täysin terveitä. Ne on aikanaan veistetty hitaasti kasvaneesta ja tiheäsyisestä sydänpuusta, joka vastustaa lahoa luonnostaan huomattavasti paremmin kuin nykypäivän nopeasti kasvanut puutavara. Vanhan ikkunan hylkääminen pelkän hilseilevän maalin vuoksi on usein turhaa resurssien hukkaa.
Tyypillisin ongelma vanhoissa ikkunoissa on vedon tunne, joka saa asukkaat epäilemään ikkunoiden teknistä käyttöikää. Todellisuudessa kyse on lähes poikkeuksetta vain kovettuneista, huonokuntoisista tai kokonaan puuttuvista tiivisteistä sekä ajan myötä rapisseesta ikkunakitistä. Kun nämä kaksi tekijää korjataan ja puupinnat suojataan asianmukaisesti, vanha ikkuna saavuttaa jälleen erinomaisen lämmöneristävyyden ja asunnon energiakulut laskevat välittömästi.
Alkuperäisten ikkunoiden säästäminen on myös kulttuuriteko, joka ylläpitää rakennuksen arkkitehtuuria. Paksukarmiset uudet ikkunat voivat muuttaa vanhan puu- tai kivitalon julkisivun ilmettä raskaaksi, kun taas sirot, alkuperäiset puupuitteet istuvat talon henkeen saumattomasti. Oikein toteutettu kunnostus antaa vanhoille ikkunoille uuden elämän ja kymmeniä vuosia lisää käyttöaikaa.
Maalinpoisto ja lahovaurioiden oikeaoppinen korjaus
Ikkunan kunnostusprosessi alkaa aina perusteellisella pohjatyöllä. Erityisesti etelänpuoleiset ulkopuitteet kohtaavat kovaa säärasitusta, ja auringon UV-säteily sekä viistosade saavat maalin lohkeilemaan. Vanha, irtoileva maali ja kuivunut kitti on poistettava huolellisesti mutta hellävaraisesti, jotta alla oleva terve puupinta ei vaurioidu. Nykyaikaiset infrapunalämmittimet pehmentävät maalin tehokkaasti puun omia hartseja vahingoittamatta, jolloin maali on helppo kaapia irti.
Jos kosteus on ehtinyt tehdä tuhojaan ja puitteen alareunasta tai karmista löytyy lahoa, koko ikkunaa ei tarvitse uusia. Pehmennyt puu voidaan jyrsiä pois ja korvata tarkasti sovitetulla uudella, tiheäsyisellä puulla. Tämä paikkapala liimataan säänkestävällä erikoisliimalla kiinni terveeseen puuhun. Korjatusta kohdasta tulee näin täysin tiivis ja vähintään yhtä kestävä kuin alkuperäisestäkin rakenteesta.
Pohjatöiden jälkeen puu suojataan. Vanhoihin ikkunoihin ei suositella käytettäväksi kalvon muodostavia muovi- tai akrylaattimaaleja. Tiivis maalikalvo lukitsee herkästi kosteuden puun sisään, mikä johtaa puitteen lahoamiseen muutamassa vuodessa. Oikea valinta on aina hengittävä maali, joka elää luonnollisesti puun liikkeiden mukana halkeilematta ja antaa rakenteen kuivua.
Perinteinen pellavaöljymaali antaa puun hengittää
Pellavaöljymaali on historiallisesti todistettu ja teknisesti ylivoimainen valinta vanhojen ikkunoiden suojaukseen. Toisin kuin nykyaikaiset kalvomaalit, pellavaöljymaali muodostuu erittäin pienistä molekyyleistä, jotka imeytyvät syvälle puun huokosiin. Öljy kovettuu reagoidessaan ilman hapen kanssa ja muodostaa puuta sisältäpäin suojaavan, erittäin joustavan pinnan.
Yksi pellavaöljymaalin tärkeimmistä ominaisuuksista on sen hengittävyys. Vaikka se hylkii tehokkaasti ulkopuolelta tulevaa sadevettä, se antaa puun sisään mahdollisesti päässeen kosteuden haihtua vesihöyrynä maalin läpi ulkoilmaan. Lisäksi pellavaöljymaali ei ajan myötäkään hilseile irti suurina liuskoina, vaan se “liituuntuu” eli kuluu hitaasti pinnalta ohuemmaksi sään vaikutuksesta.
Liituuntuminen tekee ikkunan tulevista huoltomaalauksista vaivatonta. Kun muovimaalattu ikkuna on aina kaavittava puulle asti ennen uudelleenmaalausta, pellavaöljymaalattu ikkuna vaatii vuosikymmenen kuluttua usein vain kevyen pesun ja uuden, ohuen maalikerroksen sivelyn päälle. Tämä tekee menetelmästä rakennuksen elinkaaren kannalta erittäin kustannustehokkaan ja kestävän.
Lasien kittaus ja tiivistäminen nykypäivän vaatimuksiin
Puuikkunoiden lasit kiinnitetään perinteisesti ikkunakitillä, joka pitää lasin tukevasti paikallaan ja muodostaa vedenpitävän luiskan. Ajan myötä kitistä kuitenkin haihtuu öljyä, jolloin se kovettuu, lohkeilee ja lopulta rapisee pois. Puuttuva kitti päästää veden lasin ja puun väliin, mikä on yleisin syy ikkunan alasarjan mätänemiseen. Kunnostuksessa lasit irrotetaan, puhdistetaan ja kiinnitetään uudelleen tuoreella pellavaöljykitillä. Ikkunakittiä ei koskaan tulisi korvata silikonilla, sillä se ei tartu puuhun pitkäaikaisesti eikä sitä voi ylimaalata.
Ikkunan energiatehokkuus palautetaan oikeaoppisella tiivistyksellä. Yleinen virhe on tiivistää sekä ikkunan sisä- että ulkopuite täysin ilmatiiviiksi. Jos ulkopuite ei päästä ilmaa lävitseen, huoneilmasta karkaava kosteus ei pääse tuulettumaan pois, vaan se tiivistyy huurteeksi ja jääksi ikkunalasien väliin. Sääntö on selkeä: sisäpuitteen on oltava täysin ilmatiivis, kun taas ulkopuitteen tiivisteisiin jätetään aina pienet tuuletusraot ylä- ja alareunaan.
Jos vanhan ikkunan lämmöneristävyyttä halutaan parantaa vielä alkuperäistäkin paremmaksi, sisäpuitteeseen voidaan asentaa yksinkertaisen lasin tilalle uusi eristyslasielementti. Tämä muuttaa vanhan kaksilasisen ikkunan teknisesti kolmilasiseksi. Toimenpide pudottaa ikkunan lämpöhukan lähes nykyaikaisten tehdasikkunoiden tasolle, jolloin julkisivun kaunis ulkonäkö säilyy, mutta asunnon lämmityskulut pienenevät merkittävästi.